PALAUTE REKRYTOINTI YHTEYSTIEDOT
 
Etusivu / Tietoja konsernista  
 
Tietoja konsernista Nokka 40 vuotta -lehdistöaineistot Nokka-yhtiöt 40 vuotta Navettapajasta se alkoi  

 

Tietoja Nokka-konsernista

Nokka-Yhtiöt Oy:n  juuret juontavat vuoteen 1967, jolloin Jorma Nokkala perusti maatilalleen Viitasaarelle metalliverstaan. Ensimmäisiä tuotteita olivat Lantarenki lannanlevitin ja lumilinko. 

Vuonna 1970 toiminta siirrettiin Viitasaarelta nykyiselle pääpaikalleen Muuramen teollisuuskylään, jossa toimitiloja on laajennettu useita kertoja. 1970-luvulla valmistettiin erilaisia traktoriin liitettäviä työkoneita, kunnes 1979 aloitettiin myös metsäkoneiden valmistus.

2006 luovuttiin yrityskaupalla Tume- ja Hankmo-tuotteista.

2007 yrityksen 40 vuotisjuhlien yhteydessä vihittiin kokoonpanotehdas Pematic Oy:n käyttöön.

V 2008 lopulla valmistui logistiikkatilojen laajennus Nokka Oy:n käyttöön.

Globalisaation myötä Nokka-Yhtiöt keskittyvät kapeammille tuotesektoreille, Nokka-metsäkoneiden ja lumilinkojen sekä Pematic- hydraulisylintereiden tuottamiseen. Kaikki tuotannollinen toiminta on Muuramessa.

Nokkalan perheen omistama Nokka-Yhtiöt Oy on konsernin emoyhtiö. Tytäryhtiöitä ovat metsäkoneita ja lumilinkoja tuottava Nokka Oy sekä hydraulisylintereihin keskittynyt Pematic Oy ja Virossa sijaitseva Fontegrel OÜ. Konsernin pääpaikka on Muuramessa.

Nokka-Yhtiöissä arvostetaan Tuloksellisuutta, Innovatiivisuutta, Luotettavuutta ja Inhimillisyyttä niin omassa toiminnassa kuin suhteessa asiakkaisiin ja muihin sidosryhmiin.